Päivitykset
Sivua päivitetty 03/08/2012, muutoksia
Arvonimet
14.11.12 Muutoksia Ponivalion pistemäärään!
03.08.12 Muutoksia kylmäveristen arvonimikriteereihin (muut kuin suomenhevoset)!
VRER:lle perinteinen rankinglistaus lakkautettiin aikanaan liian työläänä ylläpitää. Viimein heinäkuussa 2012 julkaistiin uusi rankinglistauksen korvaava arvonimijärjestelmä. Arvonimet perustuvat jokaisen harrastajan omaan aktiivisuuteen ja halukkuuteen. Arvonimien käyttäminen on täysin vapaaehtoista, mutta tuo mukavan lisävivahteen virtuaaliraviharrastamiseen siitä kiinnostuneille.
Hall Of Fame
Tulossa myöhemmin.
Ensiesittely:
Hall Of Fame listalle pääsee vain päättäjäjäsenien ja julkisen hyväksynnän tuloksena hevoset, jotka ovat jääneet historiaan isoilla kirjaimilla. Listalle voi ilmoittaa ja ehdottaa omia ja
muiden hevosia, mutta listalle pääsee vain ja ainoastaan todelliset menestyjät jotka ovat jääneet kaikkien muistiin.
Listalle hyväksynnän perusteet ovat vielä toistaiseksi työn alla, mutta rajat tulevat olemaan erittäin tiukat ettei lista ala
paisumaan loputtomasti. Listalle lisätään ehdokkaita kerran vuodessa (Elokuun 31. päivä), mutta sinne voi
ehdottaa hevosia läpi vuoden. Ehdokkaat tulevat näkymään julkisella listalla. Hylkäämistä ei tarvitsisi pelätä, sillä listalle voi aina pyrkiä uudestaan. Hall Of
Fame listalle ei välttämättä joka kerta lisätä hevosia ja maksimimäärän ei tarvitse täyttyä.
Hall Of Fame kategoriat tulevat olemaan: LV:t, KV:t, Peitsarit, LV-Montehevoset, KV-montehevoset, A-ponit, B-ponit, siitosorit,
siitostammat, Valiokasvattajat, Valiotallit.
Arvonimet käytännössä
VRER on luonut arvonimikategorioille tavoiterajat joiden mukaan VRER:n arvonimiä voidaan ansaita. Jää jokaisen harrastajan itsensä
vastuulle laskea omille hevosille pisteet ja merkitä ne halutessaan hevosensa sivuille ilman minkäänlaista lisähyväksyntää tai
anomusta. Työmäärä pysyy kevyenä, sillä arvonimiä ei jaeta pikkupisteille lainkaan. Tällöin pisteitä ei tarvitsisi laskea lainkaan
ns. iltahevosille ennen kuin alkaa näyttää, että sijoituksia ja voittoja on kertynyt niin paljon, että pisteet ja saavutukset
voisi alkaa riittää. Vasta tuolloin kannattaisi laskea pisteet hevosen kalenterista ja tarkistaa arvonimille pääsy.
Todennäköisesti arvonimille yltävä hevonen on jo julkisesti huomattu ja tunnettu nimeltään.
Säännöt
§1 Ansaitakseen VRER:n arvonimiä hevonen voi kilpailla niin VRER:n kuin muiden jaosten ja ryhmien alaisissa, kuin villeissä ravikilpailuissakin. Myös todellisuudessa ulkomailla juostut lähdöt kerryttävät pistetiliä ja saavutuksia. VRER:n porkkana onkin, että vain VRER:n alaisista suurkilpailuista jaetaan huomattavasti suuremmat pisteet.
§2 Virallisiin VRER:n arvonimiin oikeuttaa kuitenkin vain kilpailut, jotka on oikeasti juostu ja merkitty hevosen kilpailutuloskalenteriin. Kilpailujen tulee olla sellaisia joihin muillakin valmentajilla on ollut mahdollisuus ilmoittautua ja reaalihenkilö on suorittanut tulosarvonnan. Pisteitä ja tavoitteita ei siis lasketa kilpailuista joiden tulokset ovat itse täysin tekaistuja. Esimerkkinä arvonimiä ei myönnetä hevoselle joka on tuotu ulkomailta 80 krt voittaneena, ennen kuin se kilpailee ja saavuttaa arvonimirajat konkreettisesti järjestetyissä kilpailuissa.
Arvonimikategoriat ja niihin edellyttävät vaatimukset
- Hevosen/ponin tulee täyttää kaikki kategorian vaatimukset ollakseen oikeutettu arvonimeen.
1. VRER-Allstar (lv) / VRER-Valio (kv)
- Vähintään 600 pistettä
- Vähintään 20 sijoitusta sisältäen vähintään 5 voittoa
- Vähintään 1 VRER:n suurkilpailuvoitto (ei vaadita kylmäverisiltä [muut kuin suomenhevoset])
- Voittosumma vähintään 80 000v€
- Ennätys oltava 12,9(lv)/22,9(kv) tai nopeampi
2. VRER-Champion (lv) / VRER-Tähtijuoksija (kv)
- Vähintään 500 pistettä
- Vähintään 20 sijoitusta sisältäen vähintään 5 voittoa
- Vähintään 1 VRER:n suurkilpailusijoitus (sijat 1-3) (ei vaadita kylmäverisiltä [muut kuin suomenhevoset])
- Voittosumma vähintään 50 000v€
- Ennätys 14,9(lv)/24,9(kv) tai nopeampi
3. VRER-Champion Pacer
- Vaaditaan 400 pistettä
- Sijoituksia vähintään 15, sisältäen vähintään 10 voittoa
- Voittosumma vähintään 80 000v€
- Ennätys oltava p.08,9 tai nopeampi
4. VRER-Ponivalio (a- ja b-kategorian ponit)
- Vaaditaan 500 pistettä
- Sijoituksia vähintään 20, sisältäen 5 voittoa
- Voittosumma vähintään 5000v€
- Ennätys oltava 2.25,0(a-ponit)/1.56,0(b-ponit) tai nopeampi
5. VRER-Monté Champion (lv) / VRER-Montévalio (kv)
- Vähintään 200 pistettä kaikenkaikkiaan
- vähintään 10 montesijoitusta sisältäen vähintään 5 montevoittoa
- vähintään 1 VRER:n montesuurkilpailusijoitus (sijat 1-3)
- Monté-ennätys oltava m17,9(lv)/m28,9(kv) tai nopeampi
6. VRER-Champion Sprinter (lv) / VRER-Tähtisprintteri (kv) (lyhyen matkan 1600-1999m spesialistit)
- Vähintään 300 pistettä kaikenkaikkiaan
- Vähintään 20 sijoitusta lyhyeltä matkalta sisältäen vähintään 5 voittoa lyhyeltä matkalta
- Voittosumma vähintään 50 000v€ tienattu lyhyiltä matkoilta
- Ennätys 13,5(lv)/23,5(kv) tai nopeampi
7. VRER-Champion Stayer (lv)/ VRER-Teräsvalio (kv) (pitkän matkan 3000m ja yli spesialistit)
- Vähintään 300 pistettä kaikenkaikkiaan
- Vähintään 20 sijoitusta pitkältä matkalta sisältäen vähintään 5 voittoa pitkältä matkalta
- Voittosumma vähintään 50 000v€ tienattu pitkiltä matkoilta
- Ennätys 16,9(lV)/29,9(kv) tai nopeampi.
8. VRER-2yo Champion (lv) / VRER-2yo Champion Pacer / VRER-Varsatähti (kv) (nuorena pärjänneet)
- Vähintään 150 pistettä 2v kaudella (lv:t ja peitsarit) ja 3v kaudella (kv:t)
- Edellyttää vähintään 5:ttä voittoa 2v kaudella lämppäreiltä sekä peitsareilta ja 3v kaudella kylmäverisiltä.
PISTEIDEN LASKEMINEN SIJOITUKSISTA
---------------------------------------------------------
* Normaalikilpailut
- muut kuin VRER-suurkilpailut, myös VRER alaisettomat kisat
- leikisti ulkomailla juostut tekaistut startit eivät kerrytä pisteitä
- voitto 20 pistettä
- 2.sija 10 pistettä
- 3.sija 5 pistettä
---------------------------------------------------------
* Suurkilpailut
- ellei erikseen mainittu, erilaisista osakilpailuista normikilpailujen mukaiset pisteet.
---------------------------------------------------------
* Virtuaaliset Kuninkuusravit
- voitto 100 pistettä (kokonaiskilpailu)
- 2.sija 50 pistettä (kokonaiskilpailu)
- 3.sija 25 pistettä (kokonaiskilpailu)
- voitto 40 pistettä (osakilpailu)
- 2.sija 20 pistettä (osakilpailu)
- 3.sija 10 pistettä (osakilpailu)
---------------------------------------------------------
* Nordic Dream Meeting
- voitto 100 pistettä (kokonaiskilpailu)
- 2.sija 50 pistettä (kokonaiskilpailu)
- 3.sija 25 pistettä (kokonaiskilpailu)
- voitto 40 pistettä (osakilpailu)
- 2.sija 20 pistettä (osakilpailu)
- 3.sija 10 pistettä (osakilpailu)
---------------------------------------------------------
* Classic Pace
* Montémestaruus (lv & kv)
* A-ponimestaruus
* B-ponimestaruus
- voitto 100 pistettä
- 2.sija 50 pistettä
- 3.sija 25 pistettä
---------------------------------------------------------
* Kasvattajakruunu
* Juvenile GP
* Virtuaaliderby
* Virtuaalikriterium
* Money Maker Memorial
* Mysterious Yankee Memorial
* Viekser Muistoajo
* N.I.N.Rattopoika Muistoajo
* Olympia-ajo
* Virtuaalimestaruus
* Monté Prix De Virtuile (lv & sh)
* Ponien montémestaruus (a & b)
* Poniderby (a & b)
* Ponikriterium (a & b)
* MiniOlympia (a & b)
- voitto 60 pistettä
- 2.sija 30 pistettä
- 3.sija 15 pistettä
---------------------------------------------------------
PISTEYTYMINEN VOITTOSUMMISTA
- pisteet jaetaan kun määritetyt voittosummat menevät rikki.
- Pisteet siis kertyy ja uuden suuremman rajan rikkominen ei poista vanhoja pisteitä.
- Jos hevonen on tienannut 130 000v€ se saa tällöin 10+20+30+40 = 100 pistettä.
- Pisteet laadittu niin, että pelkkä korkeampi voittosumma ei yksin riitä arvonimiin, vaan siihen vaaditaan oikeaa menestystäkin.
LV:t ja KV:t
- voittosumma 50 000v€ - 10 pistettä
- voittosumma 80 000v€ - 20 pistettä
- voittosumma 100 000v€ - 30 pistettä
- voittosumma 120 000v€ - 40 pistettä
- voittosumma 150 000v€ - 50 pistettä
Peitsarit
- voittosumma 20 000v€ - 10 pistettä
- voittosumma 30 000v€ - 20 pistettä
- voittosumma 50 000v€ - 30 pistettä
- voittosumma 60 000v€ - 40 pistettä
- voittosumma 80 000v€ - 50 pistettä
Ponit
- voittosumma 2 000v€ - 10 pistettä
- voittosumma 3 000v€ - 20 pistettä
- voittosumma 5 000v€ - 30 pistettä
- voittosumma 8 000v€ - 40 pistettä
- voittosumma 10 000v€ - 50 pistettä
---------------------------------------------------------
Arvonimien kerääminen - Esimerkkejä
- 6v lv-ori Superhorsie
1 mysterious yankee memorial voitto = 60p.
15 normilähdön voittoa = 300p.
11 normilähdön 2.sijaa = 110p.
5 normilähdön 3.sijaa = 25p.
voittosumma 82 250v€ = 10p.+20p.
yhteensä 525 pistettä : VRER-Champion arvonimi
- 8v sh-ruuna Melkohemmo
1 monte prix de virtuile voitto = 60p.
1 monte prix de virtuile 2.sija = 30p.
1 montemestaruusvoitto = 100p.
1 ndm osakilpailu voitto = 40p.
3 normilähdön voittoa = 60p.
4 normilähdön 2.sijaa = 40p.
4 normilähdön 3.sijaa = 20p.
montesijoitukset 7-7-8
voittosumma 48 000v€ = 0p.
yhteensä 350 pistettä : montesijoitukset riittävät VRER-Montévalio arvonimeen.